Tietosuojakäytäntö

Henkilörekisterin tiedot

1. Rekisterin nimi


Tampereen kaupunkipyöräpalvelun asiakasrekisteri

2. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Kaupunkipyöräpalvelun asiakasrekisterin tietoja käytetään asiakassuhteen hoitamiseen ja palvelun toteutukseen. Asiakkaan yksilöintitietoja käytetään henkilön tunnistamiseen ongelmatilanteissa, yhteydenottoon järjestelmän toimintaan liittyvien viestien välittämisessä, käyttäjätietojen näyttämiseen käyttäjälle itselleen palvelun mobiilisovelluksessa, jossa käyttäjä voi myös muuttaa tietojaan. Tietoja käytetään myös rekisterinpitäjän oman toiminnan suunnittelu- ja kehittämistarpeisiin sekä järjestelmän toimintaa kuvaaviin tilastoihin, joissa käyttäjät eivät ole tunnistettavissa.

Maksukortista kerättävien tietojen avulla käyttäjälle näytetään, minkä maksukortin käyttäjä on kaupunkipyöräjärjestelmään liittänyt. Koko maksukortin numeroa ei tallenneta rekisteriin, eikä Rekisterinpitäjällä tai rekisterin henkilötietojen käsittelijöillä ole pääsyä maksukortin tietoihin.

Käyttäjän luovuttaessa tietoja suoraan kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi maksunvälityspalvelun tuottajalle, henkilötietojen käsittely perustuu tavallisesti kyseisen kolmannen osapuolen omiin tietosuojaselosteisiin ja käsittelyperiaatteisiin.

3. Rekisterinpitäjä

Tampereen kaupunki, y-tunnus 0211675-2

4. Rekisteristä vastaava viranhaltija, tehtävänimike ja yhteystiedot

Mika Periviita, joukkoliikennejohtaja

Tampereen kaupunki,

PL 487, 33101 Tampere

puhelin 03-565 611 (kaupungin vaihde)

https://www.tampere.fi/yhteystiedot

5. Rekisterin yhteyshenkilö ja yhteystiedot

Mika Periviita

6. Rekisterin henkilötietojen käsittelyä on ulkoistettu toimeksiantosopimuksella

Kyllä

Tampereen Sarka Oy ja KaupunkiPyörä Vantaa Oy käsittelevät henkilötietoja kohdassa 2

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus esitettyihin tarkoituksiin.

7. Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus

Laillinen tietojen käsittelyperuste on sopimuksen täytäntöönpano ja rekisteri on julkishallinnon vapaaehtoisen tehtävän rekisteri

Rekisterin tietoja ei käytetä automatisoituihin yksittäispäätöksiin eikä profilointiin

Henkilörekisterin henkilötiedot, tietolähteet ja tietojen luovutus

8. Rekisterissä olevat henkilötiedot

Kaupunkipyöräpalvelun käyttäjät

Käyttäjän yhteystiedot ja asiakastiedot: etunimi, sukunimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero, kieli, maksunvälityspalvelun tuottajan ilmoittama osa maksukortin numerosta, maksukortin viimeinen voimassaolopäivämäärä, maksukorttiyhtiö, tieto siitä, onko käyttäjä täyttänyt 15 vuotta, status (onko käyttäjä nyt aktiivinen), maksetun käyttöoikeusjakson alkamis- ja päättymispäivämäärä, suostumus henkilötietojen käsittelyyn, käyttöehtojen hyväksyminen, suostumus suoramarkkinointiin, onko käyttäjä asetettu käyttökieltoon käyttöehtojen mukaisesti

Käyttäjän käyttötapahtumat: toteutunut käyttö, josta tallennetaan tieto lähtö- ja päätepisteestä, ajankohta, käytetty kaupunkipyörä sekä ajettu matka, maksutapahtumat, tieto mahdollisista toistaiseksi veloittamattomista maksuista

Muut tiedot: asiakaspalautteet ja yhteydenotot

9. Rekisteritietojen ylläpitojärjestelmät (järjestelmän/sovelluksen nimi/nimet)

Kaupunkipyöräpalvelun taustajärjestelmät Giravolta ja Board

Asiakaspalvelun tikettijärjestelmä FreshDesk

10. Rekisterissä on manuaalista (paperi) aineistoa

Ei

11. Rekisterin tietolähteet

Rekisterin tiedot kerätään rekisteröidyltä itseltään sekä kaupunkipyöräjärjestelmän tuottamista käyttötapahtumista.

12. Tietojen suojaamisen periaatteet

Tietojen säilytystä, arkistointia, hävittämistä ja muuta käsittelyä ohjataan arkistonmuodostus-suunnitelmilla ja tietoturva- ja tietosuojaohjeistuksella. Rekisteriin sähköisesti tallennetut tiedot on suojattu niin, että niitä pääsee katsomaan vain siihen oikeutettu henkilö. Jokainen käyttäjä hyväksyy Tietojen ja tietojärjestelmien käyttöä ja salassapitoa koskevan sitoumuksen käyttöoikeudet saadessaan.

13. Rekisterissä olevien henkilötietojen luovutus

Ei säännönmukaista tietojen luovutusta

14. Rekisterin tietojen siirto kolmanteen maahan tai kansainväliselle järjestölle (EU:n tai Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolelle)

Tietoja ei siirretä ETA-alueen ulkopuolelle

15. Henkilötietojen säilytysajat/Säilytysajan määrittämiskriteerit

Säilytys toteutetaan kaupungin arkistonmuodostussuunnitelmien mukaisesti

16. Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyn oikeudet ja niiden toteuttamiseen liittyvät ohjeet löytyvät tästä internet osoitteesta: www.tampere.fi/tietosuojaselosteet sekä kaupungin Kirjaamosta.